Onpas taas kulunut aikaa viime kirjoituksesta. Syitä on monia ja suurin osa niistä on positiivisia.

Töissä on ollut ihan pirun kiire. Sain laittaa perjantaina ruksin seinään, kun täyteen tuli kolmas täysi viikko töissä putkeen ilman sairasteluita. Seuraava stressin paikka on tammikuu, kun periaatteessa asun töissä. Silloin ei todellakaan ole oikea aika sairastella.

Pojilla on mennyt päiväkodissa hyvin. Perjantaina oli päiväkodissa kuvauspäivä ja ehkä jo huomenna kuvat on nähtävillä netissä. Vihdoinkin saadaan vähän virallisemman näköisiä kuvia pojista. Mehän ei koskaan menty 1-v kuvauksiin, eikä meinata mennä 2-v kuvauksiinkaan.

Viikko sitten siirryttiin pinnasängyistä isoihin sänkyihin ja arki on mennyt ihmeen helposti, Nämä viikonlopun päikkärit vaan tuppaa olemaan yhtä helvettiä. Sängyistä noustaan ylös ja ei meinata millään rauhoittua. Tänään olen taas yli tunnin nukuttanut poikia ja A huutaa edelleen. Luojan kiitos, pojat nukkuu vain kahdet päikkärit viikossa kotona!

Tänään avattiin ensimmäiset luukut joulukalentereista. Pojat olivat saaneet myös suklaakalenterit, mutta koska he eivät muutenkaan saa syödä karkkia, päätin ettei niitä oteta käyttöön. Saivat siis kumpikin partiolaisten joulukalenterin.

Jouluaaton suunnitelmat on lyöty lukkoon; menemme kaikki äitini luokse ja jäämme sinne yöksi. Äitini myös ilmoitti, että pojat tulee sitten hänen huoneeseen nukkumaan ja hän herää heidän kanssaan jouluaamuna. Se on jo mielestäni yksi parhaimmista joululahjoista. Ehkä uskallan maistaa viiniä vähän enemmän kuin lasillisen poikien mentyä nukkumaan.

 

Ja sitten meidän parisuhteeseen..

Meillä on kaksi viikkoa mennyt todella hyvin. Miehellä on ollut koko tuon ajan työtaukoa, ja hän on ollut kotona. Normaalisti hänellä olisi mennyt hermo työtaukoon jo ensimmäisellä viikolla ja hän olisi lähtenyt juomaan tai kaverin mökille useammaksi päiväksi, mutta nyt on tapahtunut ihmeellinen muutos. Mies on ollut kotona, kun olemme tulleet töistä/tarhasta, on osallistunut poikien hoitoon, tehnyt ruokaa, ja mikä tärkeintä: meidän fyysinen läheisyys on lisääntynyt ihan hirveästi. En tarkoita vain seksiä, vaan halaaminen, koskettelu, vierekkäin oleminen. Tunnen itseni rakastetuksi.

Mies on lopettanut muiden naisten kommentoinnin fb ja lisännyt minut taas kaveriksi. Minä olen pitänyt ilolla sormuksia sormessa ja tuntenut itseni taas vaimoksi. Toki on vielä paljon töitä tehtävänä, että saadaan homma toimimaan, mutta suunta alkaa olemaan oikea.

Tajusimme myös, että tarvitsemme yhteistä aikaa ja niin on itsenäisyyspäiväksi varattu risteily Tukholmaan. Luvassa hyvää ruokaa, juomaa, aikuista seuraa ym. Kaveripariskuntamme liittyy risteilyn toisena päivänä seuraamme, kun he vaihtavat piknikristeilyllä laivaa. Odotan innolla tulevaa ja vaatteitakin sovittelin jo valmiiksi.

 

Ei tuosta kaikesta takana olevasta paskasta olla kuitenkaan vain kättä heiluttamalla selvitty. Olen nyt kaksi kertaa käynyt työterveyspsykologilla juttelemassa ja viimeksi itkin sitä, että kun vaikka nyt tuntuu menevän hyvin, niin en pääse yli niistä naisille kirjoittelusta. Vertaan itseäni jatkuvasti niihin naisiin ja käyn fb katsomassa heidän profiiliaan. Mietin, että kiihottuuko mieheni minusta vai miettiikö hän sängyssä niitä naisia. Tunnen itseni todella rumaksi. Olen aina tuntenut, mutta tämä vain lisää sitä tunnetta. Tuntuu, että sillä ei ole väliä meikkaanko tai pukeudunko seksikkääksi, kun en ikinä yllä niiden toisten naisten tasolle. Naurettavinta tässä on se, että ne naiset eivät ole millään tapaa luonnollisen näköisiä. Kauheat piirretyt kulmakarvat, tekorusketus ym. Mutta laihoja ovat. Se on minun kompastuskivi ja siitä olen eniten kateellinen. Ei tämmöinen kaksoset synnyttänyt roikkuvatsa voi ikinä kilpailla sellaisten timmijalkojen kanssa. Tiedän, on ihmisestä kiinni, jääkö murehtimaan läskejään, vai tekeekö asialle jotain. Kun vain saisi energiaa tehdä jotain..