Onpas taas kulunut aikaa viime kirjoituksesta. Syitä on monia ja suurin osa niistä on positiivisia.

Töissä on ollut ihan pirun kiire. Sain laittaa perjantaina ruksin seinään, kun täyteen tuli kolmas täysi viikko töissä putkeen ilman sairasteluita. Seuraava stressin paikka on tammikuu, kun periaatteessa asun töissä. Silloin ei todellakaan ole oikea aika sairastella.

Pojilla on mennyt päiväkodissa hyvin. Perjantaina oli päiväkodissa kuvauspäivä ja ehkä jo huomenna kuvat on nähtävillä netissä. Vihdoinkin saadaan vähän virallisemman näköisiä kuvia pojista. Mehän ei koskaan menty 1-v kuvauksiin, eikä meinata mennä 2-v kuvauksiinkaan.

Viikko sitten siirryttiin pinnasängyistä isoihin sänkyihin ja arki on mennyt ihmeen helposti, Nämä viikonlopun päikkärit vaan tuppaa olemaan yhtä helvettiä. Sängyistä noustaan ylös ja ei meinata millään rauhoittua. Tänään olen taas yli tunnin nukuttanut poikia ja A huutaa edelleen. Luojan kiitos, pojat nukkuu vain kahdet päikkärit viikossa kotona!

Tänään avattiin ensimmäiset luukut joulukalentereista. Pojat olivat saaneet myös suklaakalenterit, mutta koska he eivät muutenkaan saa syödä karkkia, päätin ettei niitä oteta käyttöön. Saivat siis kumpikin partiolaisten joulukalenterin.

Jouluaaton suunnitelmat on lyöty lukkoon; menemme kaikki äitini luokse ja jäämme sinne yöksi. Äitini myös ilmoitti, että pojat tulee sitten hänen huoneeseen nukkumaan ja hän herää heidän kanssaan jouluaamuna. Se on jo mielestäni yksi parhaimmista joululahjoista. Ehkä uskallan maistaa viiniä vähän enemmän kuin lasillisen poikien mentyä nukkumaan.

 

Ja sitten meidän parisuhteeseen..

Meillä on kaksi viikkoa mennyt todella hyvin. Miehellä on ollut koko tuon ajan työtaukoa, ja hän on ollut kotona. Normaalisti hänellä olisi mennyt hermo työtaukoon jo ensimmäisellä viikolla ja hän olisi lähtenyt juomaan tai kaverin mökille useammaksi päiväksi, mutta nyt on tapahtunut ihmeellinen muutos. Mies on ollut kotona, kun olemme tulleet töistä/tarhasta, on osallistunut poikien hoitoon, tehnyt ruokaa, ja mikä tärkeintä: meidän fyysinen läheisyys on lisääntynyt ihan hirveästi. En tarkoita vain seksiä, vaan halaaminen, koskettelu, vierekkäin oleminen. Tunnen itseni rakastetuksi.

Mies on lopettanut muiden naisten kommentoinnin fb ja lisännyt minut taas kaveriksi. Minä olen pitänyt ilolla sormuksia sormessa ja tuntenut itseni taas vaimoksi. Toki on vielä paljon töitä tehtävänä, että saadaan homma toimimaan, mutta suunta alkaa olemaan oikea.

Tajusimme myös, että tarvitsemme yhteistä aikaa ja niin on itsenäisyyspäiväksi varattu risteily Tukholmaan. Luvassa hyvää ruokaa, juomaa, aikuista seuraa ym. Kaveripariskuntamme liittyy risteilyn toisena päivänä seuraamme, kun he vaihtavat piknikristeilyllä laivaa. Odotan innolla tulevaa ja vaatteitakin sovittelin jo valmiiksi.

 

Ei tuosta kaikesta takana olevasta paskasta olla kuitenkaan vain kättä heiluttamalla selvitty. Olen nyt kaksi kertaa käynyt työterveyspsykologilla juttelemassa ja viimeksi itkin sitä, että kun vaikka nyt tuntuu menevän hyvin, niin en pääse yli niistä naisille kirjoittelusta. Vertaan itseäni jatkuvasti niihin naisiin ja käyn fb katsomassa heidän profiiliaan. Mietin, että kiihottuuko mieheni minusta vai miettiikö hän sängyssä niitä naisia. Tunnen itseni todella rumaksi. Olen aina tuntenut, mutta tämä vain lisää sitä tunnetta. Tuntuu, että sillä ei ole väliä meikkaanko tai pukeudunko seksikkääksi, kun en ikinä yllä niiden toisten naisten tasolle. Naurettavinta tässä on se, että ne naiset eivät ole millään tapaa luonnollisen näköisiä. Kauheat piirretyt kulmakarvat, tekorusketus ym. Mutta laihoja ovat. Se on minun kompastuskivi ja siitä olen eniten kateellinen. Ei tämmöinen kaksoset synnyttänyt roikkuvatsa voi ikinä kilpailla sellaisten timmijalkojen kanssa. Tiedän, on ihmisestä kiinni, jääkö murehtimaan läskejään, vai tekeekö asialle jotain. Kun vain saisi energiaa tehdä jotain..

Viime kuulumisista on kauan ja paljon on viime kerrasta sattunut.

Meillä oli viime viikko ihana. Myös viikonloppu meni loistavasti. Se on enää kaunis muisto. Alamäki oikeastaan alkoi jo sunnuntaina illalla. Mies poti krapulaa ja varmaan osittain sen takia alkoi illalla yhtäkkiä soittamaan suutaan ja jo puolen tunnin sisällä selvisi, että hän on esittänyt mielikseni koko viikon.

Maanantaina töistä tullessani alettiin riisumaan todella kuraisia vaatteita poikien päältä. Mies ehdotti, että mennään riisumaan pojat ulos. Sanoin ettei se käy, kun ulkona on kylmä ja pojat ovat vielä tosi nuhaisia. Mies suuttui ja jätti minut yksin riisumaan poikia. En muista kaikkea tuosta illasta. Mies heitteli sänkymme peittoja ja patjoja lattialle. Jossain vaiheessa riita kärjistyi siihen, että mies yritti kuristaa minua ja löi avokämmenellä takaraivoon. Lisäksi hän repi paidastani niin, että se repesi kainalosta.Hän uhkasi saksia loput vaatteeni seuraavana päivänä, kun olen töissä. Minä yritin puolustautua ja tästä muistona, miehellä on kynnenjäljet kämmensyrjässä. (en ole nähnyt hänen käsiään tapahtuman jäljiltä, joten en tiedä onko pahatkin vauriot).  Pojat eivät olleet vaarassa, kun olivat katsomassa pikku kakkosta.

Olin jo pukemassa ulkovaatteita ja lähtemässä poikien kanssa turvaan, kun mies meni tästä niin paniikkiin, että uhkasi käydä vetämässä akkukaapelit irti ja lähti siis ovesta ulos. Punnitsin hetken vaihtoehtojani eteisessä, kun päädyin riisumaan ulkovaatteet ja jäämään kotiin, koska tilanne oli ohi ja mies pakeni takkahuoneeseen. Soitin anopille ja kerroin välikohtauksesta, myös omasta osuudestani. Hän sanoi, että voidaan koska vaan poikien kanssa mennä heille turvaan.

Lähetin jo maanantaina illalla viestin työkaverilleni, joka aika hyvin on perillä asioistamme , että kehtaanko hakea sairauslomaa. Tiistaina kun pääsin töihin, tuntui etten saa happea. Sain aika rajun paniikkikohtauksen ja menin vessaan itkemään. Rintaa puristi ja itkusta ei tullut loppua. Työkaverini tuli varamaan minulle lääkäriaikaa ja sormeni vain tärisivät. Pääsin aika äkkiä lääkäriin ja odotushuoneessa en pystynyt kuin itkemään. En pystynyt ollenkaan kontrolloimaan kyyneleitä. Kun pääsin lääkärin huoneeseen istumaan, itku vaan yltyi ja jotenkin sain selitettyä pääpiirteittäin tilanteestamme. Lääkäri määräsi viikon sairauslomaa ja ajan työterveyspsykologille.

Minun ei ollut helppo jäädä sairauslomalle. Rakastan työtäni yli kaiken ja nämä ekat kuukaudet töihinpaluun jälkeen eivät ole olleet helppoja poikien ja minun sairastelujen takia. Välillä tuntuu,etten ole ollut yhtään kokonaista viikkoa töissä. Poden siitä huonoa omatuntoa, vaikken tahallaan olekaan ollut pois.

Nämä sairauslomapäivät eivät ole olleet helppoja, koska tietysti miehellä nyt on työtaukoa ja hän on ollut kotona. Luojan kiitos hän on viettänyt illat takkahuoneessa, niin edes iltaisin saan omaa rauhaa. Olen myös nukkunut tämän viikon vierashuoneessa ja meinaan siellä nukkua nyt toistaiseksi, ehkä lopullisesti.

Maria on taas ollut korvaamaton ystävä. Hän jaksaa huolehtia jaksamisestani ja hänelle saan koska vaan avautua ja lähettää viestiä/soittaa. Ilman häntä olisin jo varmaan saanut hermoromahduksen.

Mies ei ole ollenkaan kiinnostunut pojistaan. Mikä oiva tapa kostaa minulle, on pysytellä poissa ja jättää kaikki minulle. Pojat olivat askarrelleet todella ihanat isänpäiväkortit, muttei ole mitään varmuutta, meinaako isä olla sunnuntaina paikalla. Meille on kutsuttu molempien perheet ja tänään kävin ostamassa ruoat. Mies on sanonut, ettei osallistu, koska olen nyt kertonut molempien vanhemmille erosta ja "sepittänyt omiani", niin hän ei viitsi tulla sinne muiden syytettäväksi. Entä pojat? Entä Siiri?

Tekee niin pahaa, kun A toistaa jatkuvasti pappa pappa, mutta iskää ei näy missään. Tänään oli taas päivä, kun miestä ei ole näkynyt ollenkaan. Itken poikieni takia, en itseni.

Olen niin väsynyt,niin loppu. Odotan, että herään tästä unesta ja tämä painajainen olisi ohi. Kun vaan saataisiin tämä talo myyyntiin ja minä pääsisin poikien kanssa muuttamaan pois. Olisi vain minun ja poikien elämä elettävänä, meidän säännöillä. Onhan tuo päivä vielä tulossa?

Aloitetaan pojista. B:n ab-kuuri loppui eilen. Korvatulehdus ei näytä kyllä vaivaavan poikaa ollenkaan. Toivottavasti meni ohi nyt lääkkeillä. Maha hänellä meni kyllä ihan sekaisin, ja iho oli vaippa-alueella ihan punainen. Raukka ei antanut edes vedellä pestä pyllyä. Tänään tuli jo kiinteää ja ihokin näytti jo paremmalta. Tästä(kin) selvittiin.

ARGH! Minulla menee hermo totaalisesti ulkovaatteisiin. On todella rasittava hakea pojat tarhasta, kun kumpikin on yltä päältä hiekassa ja kurassa. Lykkään heidät autoon, mutta kotiin päästyämme alkaa riisumisrumba. Meillä on todella pieni kuraeteinen (tai ahtaaksi käy kahdelle lapselle ja yhdelle aikuiselle samaan aikaan). En saa riisuttua omia vaatteita, kun pitää huolehtia siitä, ettei kumpikaan karkaa muualle asuntoon saappat jalassa. Sitten alkaa riisuminen; hemmetin hiekkaiset kurahousut,pipo,kauluri,kurahanskat,prkl kuraiset saappaat ja vielä hiekkaisemmat kumilenkit, villasukat,vk-haalari,fleecetakki. Ja vieläkään ei saa omia vaatteita pois, kun pitää aloittaa alusta toisen kanssa. Olemme myös kaikki nälkäisiä, kun tullaan kotiin, niin siinä kiukuttelee niin äiti  kuin pojatkin. Huoh. Aamuisin puen pojille tuon 2min automatkan ajaksi vain pipon ja fleecetakit. Loput vaatteet kulkee kaupan kestokassissa, johon riisun heidät siis illalla.

 

Meillä oli eilen suhteemme 8-vuotispäivä. Olin antanut miehelle lahjan jo perjantaina, minkä hän haukkui silloin lyttyyn. Nyt mies yllätti ja toi ison kukkakimpun. Oli oikein kukkakaupasta hakenut. Ei me oikein muuta ihmeellistä tehty, tai se oli jo ihme, että mies ylipäänsä tuli keskellä viikkoa yhdeksi yöksi kotiin. Lämmitti takan, käytiin saunassa ym.

Minulla on ihan tajuton morkkis siitä, että kerroin miehen vanhemmille meidän erosta ja miehen tavasta kohdella minua ja poikia.Tuntuu, että olen pettänyt miehen pahemman kerran. Eniten pelkään sitä, että mies kuultuaan ei halua enää korjata välejämme, että hän toteaa pelin olevan menetetty. Uskomatonta, että kaiken tämän paskan keskellä minä pelkään , että hän jättää minut. Nyt kun minulla on ikävä häntä mukavan eilisen takia, alan taas epäilemään, että liioittelenko hänen huonoja puolia. Haukkuuko hän oikeasti minua niin paljon? Eihän hän ole tehnyt sitä pitkään aikaan. (no, perjantaina viimeksi) Alan vähättelemään niitä huonoja hetkiä, enkä enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.

Mieli heittää muutenkin kuperkeikkaa. Samaan aikaan haluaisin sanoa hänelle, että rakastan häntä, mutta samantien mieleeni pyrkii ne naiset, joiden kuvia hän on kommentoinut. Se, että sanon hänelle rakastavani häntä , tuntuu alentavalta. Mutta miten saamme tämän kaiken pelastettua, jos en heittäydy? En uskalla tehdä aloitetta oikeastaan enää missään asiassa. En uskalla halata miestä (koska en halua vaikuttaa siltä, että roikun hänessä), en uskalla tehdä aloitetta seksissä, (koska seksi tällä hetkellä tuntuu muutenkin vastenmieliseltä, kun mietin, että ajatteleeko hän minua naidessaan niitä muita naisia? kiihottuiko hän ajattelemalla niitä muita naisia?) Samaan aikaan kun odotan, että hän parantaa tapojaan yhä useammalla saralla, pelkään koska tullaan taas takapakkia. En uskalla heittäytyä ja nauttia täysillä hyvistä hetkistä.

Olen ehkä tähän mennessä ajatellut virheellisesti, että tämä liitto pelastetaan olemalla mahdollisimman paljon perheen kesken. No, toki se on myös tärkeää, koska poikiin liittyen on ollut paljon ongelmia. Mutta ehkä kuitenkin pitäisi viettää aikaa myös ihan kahdestaan. Olen vältellyt tilanteita oikein kunnolla, koska pelkään kunnon yhteenottoa, mutta onkohan se kahdenkeskinen aika sittenkin se, mitä tähän nyt tarvitsemme?

Alan myös ymmärtämään miksi mies ei halua taloa vielä myyntiin. Minähän itse sanoin, että vaikka meillä on harkinta-aika menossa, se ei tarkoita vielä lopullista eroa. Talon myyminen tarkoittaa.

Ei mikään ihme, että olen koko ajan ihan tajuttoman väsynyt. Aivot käy ihan ylikierroksilla. Voisin nukkua vuoden ja herätä niin, että kaikki asiat ovat ratkenneet.

Kun selaa facebookin etusivua, niin siinä usein näkyy kavereiden kommentteja henkilöille, joiden kaveri ei itse ole. Näin on käynyt ennenkin, mutta eilen etusivulle tuli kaksi eri vähäpukeisen naisen kuvaa, joita mies oli kommentoinut "sexy","kaunis" ym. Nämä henkilöt siis ovat miehen fb-kavereita, muttei todellakaan meidän yhteisiä tuttavia. Sain tarpeekseni. Huonon kohtelun lisäksi, en tarvitse julkista nöyryyttämistä. (mm. äitini oli myös nähnyt nämä kommentit etusivullaan). Laitoin asiasta miehelle kommenttia ja tietty se meni riitelyksi.

Tänään mies sitten vihdoin tuli kotiin viikon tauon jälkeen, maksoi omat laskunsa ja lähti sanaakaan sanomatta pois. (toki siis vaihdettiin sen puolen tunnin aikana sanaa kiivastikkin). Pojat eivät ole nähneet isäänsä viikkoon, ja nyt en edes tiedä mihin ukko lähti ja koska tulee takaisin. Työverskat näytti ottavansa mukaan, eli voi olla ettei tule toiseen viikkoon kotiin.

Minulla meni nyt viimeisetkin toivon rippeet suhteen pelastumisesta ja varasin taas ajan juristille. Mies on tehnyt selväksi, ettei aio osallistua talon myyntiin, ei allekirjoita mitään papereita ym. On siis jo tavallaan hylännyt talon ja meidät.

Soitin myös miehen vanhemmille ja vihdoin uskalsin kertoa, että meille tulee ero. Kerroin myös pintaraapaisuna viime aikojen touhuista. Miehen äiti oli ihan äimistynyt poikansa käytöksestä, mutta eniten siitä , että taas poika pilaa "täydellisen perhe-elämän". Anoppi sanoi heti, että he ovat "puolellani". Kutsuivat pojat huomiseksi yökylään (oltiin jo sovittu se, koska meillä piti miehen kanssa olla romanttinen vkl) ja kutsuivat minutkin yöksi. Menen mielelläni, koska mitä minä täällä yksikseni murehdin?! Sovittiin, että huomenna puhutaan anoppilassa kunnolla kasvotusten. Vähän jännittää appiukon reaktio, koska häneltä mies on saanut oppinsa, miten naista kunnioitetaan ym. Miehen isä on siis vielä pahempi narsisti kuin mieheni.

 

Nyt minua oikeasti pelottaa, koska vain minun vanhemmat on talon takaajina. Mies jo uhkaili, että jättää lainat maksamatta (ei siirtänyt nyt yhtään rahaa lainatilille). Muutenkin tämä omakotitalon hoitaminen on yllättävän raskasta yksin. En tänäänkään saanut takkaa syttymään, mikä helvetti siinäkin on niin vaikeaa. Autonavaimia mies ei sentään vienyt. Mitä jos talon myyminen jää kokonaan kontolleni? miten saan rahaa esim. energiatodistukseen, joka nykyään vaaditaan? myyjän palkkio? Jos talosta jää lainaa jäljelle? Olen loppu,niin loppu. Yritän olla itkemättä poikien edessä ja pystyn siihen melkein täydellisesti. Töissä ei onneksi kukaan tiedä, miten pahaksi tämä on muuttunut ja harva edes avioerosta tietää. Siellä saan olla hetken joku muu. Se onnellisessa parisuhteessa elävä. Kaipaan niin jonkun olkapäätä,jota vasten itkeä rauhassa. Joku joka sanoisi, että tästä selvitään. Joku joka näyttäisi oikean suunnan.

Vaikka jossittelu ei auta, niin voi että kun en saanut poikien vauva-aikana voimia lähteä. Asuttiin silloin vuokralla ja olisin siis vaan voinut häippästä. Nyt koko elämä voi tuhoutua velkoihin. Ehkä mies saa haluamansa ja minä tosiaan matelen sossun luukulle kerjäämään ruokarahaa.

Taas sain soittaa aamulla pomolle ja kertoa, etten tule töihin. Hoitotädit eilen poikia hakiessani kertoivat, että B on hieronut korvaansa koko päivän ja tänään lääkärissä löytyi poikien ensimmäinen korvatulehdus. A:lla ei ole mitään nuhaa ja yskää kummempaa, mutten jaksanut viedä häntä erikseen hoitoon. B on ollut vähän itkuinen eilen ja tänään, mutta muuten kunto on suhkot hyvä. Jos aamulla ei ole kuumetta, mennään töihin/tarhaan.

Mulla palaa käpy tuon kaksilahkeisen kanssa! Mies tekee niin epäsäännöllistä työtä, että se vaikeuttaa meidän arkea ihan tosissaan. Välillä mies tekee normaaleja päiviä ja on kotona viiden jälkeen, välillä on koko viikon pois reissuhommissa, välillä ei ole töitä ollenkaan, mutta silti koko päivän luuhaa jossain työasioissa. Tälläkin viikolla miehen piti ajaa joka päivä kotiin (reilu tunnin ajomatka), mutta joka päivä on tullut sama viesti "en ehdi tänään kotiin, tulen huomenna". Minä siis automaattisesti hoidan oman työn,kodin,lapset ym.

Kuka maksaa viikon aikana ruokaostokset? minä. Kuka maksaa poikien lääkkeet, kun he sairastuvat? minä. Kuka jää kotiin sairaiden lasten kanssa ja vie heitä lääkäriin? minä.

En todellakaan ole koskaan unelmoinut asuvani yksin omakotitalossa. Mikä järki tässä on? Haluaisin muuttaa poikien kanssa kerrostaloon, niin en olisi riippuvainen yhdestäkään miehestä! Minä en saa meidän varaavaa takkaa syttymään, en sitten millään. Täällä sitten värjötellään ja nukutaan kahden peiton alla, kun äiti ei saa kämpän lämpötilaa nostettua. Tilattiin viime viikolla talven polttopuut ja ne tuli alkuviikosta. Miehen piti töiden jälkeen ne kantaa puuliiteriin, mutta koska hän ei ole tullut kotiin, on ne nyt vuorokauden vetänyt vettä itseensä, kun on satanut kuin esterin .... Tänään mies laittoi viestiä, että vedä pressu niiden säkkien päälle, että niitä saa vähän suojattua. Tuolla on kunnon myrsky ollut koko päivän, ei minun viritys varmaan auta kyllä yhtään suojaamaan niitä. Voi kerpele.