Meidän yövalvomiset on nyt tullut siihen pisteeseen, että huomenna olisi tarkoitus viedä tutit puutarhatontulle. Meillä onneksi ollaan syöty niitä enää nukkuessa, mutta sitä hemmetin tuttirallia on kyllä niin paljon, että parempi luopua koko tutista.

Pojat ovat alkaneet kehittyä vihdoin erinäisissä asioissa. Palapelit ovat suuri hitti heidän keskuudessaan ja kovasti tykkäävät pukea vaatteita (ja varsinkin riisua). Tästä saa kiittää päiväkotia. Kielellinen kehitys on myös kasvanut ja selkeitä sanoja on jo havaittavissa.

Miehen kanssa on mennyt nyt ihmeen hyvin. Mies on selvästi petrannut. On kiinnostunut pojista, viettää aikaa heidän kanssaan. Me ollaan niinkuin "normaali" perhe. Minua kohtelee, niin kuin pitääkin. Meillä on ollut kivaa perheenä ja kahdestaan. Tänään käytiin lounaalla yhdessä. Treffit kesken työpäivän teki hyvää. Viikonloppua ollaan myös suunniteltu. Tehdään vähän säästä riippuen jotain kivaa perheen kesken.

Eilen otin puheeksi juuri viikonloput, koska ne ovat meidän kompastuskivi. Kerroin suoraan, että luottamukseni takaisin tuloon auttaa vaan ja ainoastaan onnistuneet viikonloput toisensa perään. Halusin kuitenkin tehdä selväksi, ettei tarkoitus ole kontrolloida miestä ja estää häntä näkemästä kavereitaan tai menemästä juhlimaan. Meidän vaan pitää aloittaa siitä, että lähtökohta on se, että viikonloput ollaan perheen kesken, ei että mahtaako mies olla meidän kanssa tänäkään viikonloppuna. Ehdotin myös eri ratkaisuja miten viikonlopun menot hoidettaisiin parhaiten ilman riitoja. Ehdotin mm. vuoroviikkoja (että kummallakin olisi joku tietty viikonloppu aina "vapaa"), tai että keskiviikkoon mennessä, jos ei ilmoita, että on menossa kavereiden kanssa viikonloppuna, niin oletus on että ollaan perheen kesken. Tällä yritetään estää minun korkealle nouseva stressi siitä, että onko tuo nyt lähdössä retkilleen vai ei. Kuullostaa joidenkin korvaan todella radikaalilta ja varmaan kontrolloivaltakin menetelmältä, mutta luottamus kun menee useita kertoja, niin keinot korjata se, on vähintäänkin radikaalit. Olisihan se ihana tilanne, jos ei tarvisi oikeasti keskiviikosta asti stressata tulevaa viikonloppua, mutta toistaiseksi se on mahdotonta.

Ihanaa, kun henkinen väkivalta on poissa, tai ainakin katkolla. Tuntuu, että omakin mieliala on paljon parempi ja esim. oma nalkutus on vähentynyt radikaalisti kun ei ole koko ajan paha olla. Seuraava koetinkivi meillä on varmaan isänpäivä, kun siiri tulee meille. Mieshän aina vaan pahentaa käytöstään minua kohtaan, kun siiri tulee meille ja surutta Siirin läsnäollessa haukkuu minua. Tästä meinaan asiallisesti puhua ennen kuin Siiri tulee. Voi, kun voisimme viettää mukavan viikonlopun myös siirin läsnäollessa.

Nyt pojat nukkumaan viimeistä kertaa tutit suussa. Voih.