En ole taas vähään aikaan kirjoittanut. Syitä on monia; meillä meni hetki paremmin, joten en viitsinyt kotona kirjoitella tätä. Töissä en voi kuvitellakaan kirjoittelevani tätä ja aikaa ei yksinkertaisesti ole ollut.

Aloitetaan kahdesta mussukasta <3
Pojat ovat saaneet kehuja tarhassa, kun pottaharjoittelut menevät aina vaan paremmin. He ovat myös koko tämän viikon nukkuneet päikkärit ilman tuttia. Maanantaina on ensimmäinen vanhempainilta ja odotan sitä innolla (silloin, kun olin lapsettomuuden pahimmissa syövereissä, itkin jopa sitä, että en ehkä koskaan pääsisi vanhempainiltaan) :D.

Perjantaina käytiin neuvolassa ja siellä näin, kun neuvolatädin silmät vain suurenivat, mitä enemmän kerroin meidän päivärytmeistä. Hän oli aivan järkyttynyt siitä, että poikien hoitopäivä kestää 10h, että teen 5 päiväistä viikkoa ja etten pidä vapaapäiviä. Onhan minulla viikonloput vapaat! Ja nämä 8h päivätkin ovat nipin napin rahallisesti kannattavia, niin miten sitten, jos tekisin vaan osa-aikaisesti töitä?! Hän katsoi poikia säälivästi, kun kerroin ,että meille jää iltaisin vain puolitoista tuntia yhteistä aikaa ennen poikien nukkumaanmenoa ja että pojat saavat tarhassa klo 14 välipalan ja seuraavan kerran ruokaa kotona 17 jälkeen. Vain mitali jäi puuttumaan tästä Vuoden paskin äiti-tittelistä.

Mitat sentään oli ok (oli ylimääräinen painokontrolli kyseessä nimittäin). Kumpikin oli 50g erolla n.12kg ja parin sentin erolla n.90cm. Ei ihme siis, että koon 86 housut ovat lyhyet ja koon 90 housut ovat sopivat pituudeltaan, mutta vyötäröltä isot.

Tänään oltiin koko perhe Caribiassa uimassa. Mukaan tuli vielä appivanhemmat. Olin todella positiivisesti yllättynyt, kun meidän vesikammoinen A ei itkenyt kertaakaan ja ajoittain jopa nautti vedestä. Lasten altaan vesi oli tosi lämmintä! Pojat käveli tosi nätisti kylpylässä ja heidän kanssaan oli helppo olla. Syötiin vielä koko porukka hesellä ja sen jälkeen pojille maistuikin uni. Iltapäivällä tein heidän kanssaan ruskaretken meidän takapihalle; maisteltiin omenoita, kerättiin apiloita, revittiin lehtiä ja potkittiin palloa. B on ihanan luonnonläheinen. Hänestä tulee muumien hemuli mieleen. Tässä yksi päivä kun hain pojat tarhasta, B:tä ei näkynyt missään (vähän huolestuin, että miten päteviä nämä hoitajat oikeasti on) ja hetken etsittyämme hän löytyi piha-alueen viimeisestä nurkasta istumassa sellaisen pusikon juurella. Hänellä oli kädessä lehti ja multaa ja hän vaan rauhallisesti omissa oloissa tutki luontoa.

Pojat sai mammalta sellaiset piirtotaulut ja voi sitä riemua, kun nämä taiteilijat pääsivät vauhtiin. Paketissa oli iso ja pieni taulu ja välillä sitten vaihdettiin, että kumpikin sai kokeilla kumpaakin. Tosi kauan jaksoivat piirtää ennen ensimmäistä kinaa. Olin aamulla päättänyt pitää tänään äiti ei huuda-päivän. Se meni ihmeen hyvin, vaikka B veti kilarit jo aamupuuron kohdalla. Huomasin kuitenkin, että se vaikutti myös poikien käytökseen, kun äiti ei kilahtanut tai korottanut ääntään. Pärjäsin mainiosti aina klo 17.50 asti. Sitten alkoi pojat olemaan jo niin väsyneitä ja kiukuttelu sen mukaista, etten enää kestänyt. Pahin koettiin iltapuuron aikaan. B veti taas kilarit ja teki TAAS syömälakon ja minulla vaan paloi päreet. Huusin siis, että nyt syödään ja mitä muuta siinä sitten sanoin. Tuli oikein voittaja-fiilis kun en vaan voinut hillitä itseäni (tosin, tähän ehkä vaikutti myös se miehen lähtö ja sen tuoma stressi). Meinaan kyllä ehdottomasti ottaa viikonloppuisin teemaksi tämän huutamattomuuden. Arki-iltaisin se on mahdotonta, kun ne on muutenkin kaoottisia, kun kaikki olemme väsyneitä ja nälkäisiä ja pojat niin pirusti osoittaa sitä mieltä.

Sitten kuulumisia tästä helvetistä..

Meillä on ainakin tämä viikko mennyt tosi hyvin! (en muista onko mennyt pidempään, kun ajantaju on nykyään tosi heikko). Taas aloin ajattelemaan, että tämä on SE kerta, kun kaikki muuttuu. Mies ei enää mollaa, on perhekeskeinen. Me olemme sittenkin normaali onnellinen perhe. Pskan marjat! Viikonloput tuntuvat olevan meillä se koetinkivi. Kun tulimme Caribiasta, oltiin käyty kaupassa ja mies oli ostanut kaksi kaljaa. Ihan ok minulle. Kun aloimme purkaamaan autoa, huomasin, että mies oli saanut isältään 5l kaljatynnyrin (ei ole meillä uutta, saa niitä usein). Heti tiesin, että miestä janottaa ja hän tulisi juomaan tynnyrin tänään. Sanoin miehelle, että jos meinaat ottaa, niin siirry sitten saman tien takkahuoneeseen. Mies otti kaljat ja meni ajamaan auton talliin. Kun olin purkanut ostoskassit, mentiin poikien kanssa ulos ja huomasin, että mies on lähtenyt autollaan pois. En tiedä mihin, kuinka pitkäksi aikaa ym (no, onhan sillä maanantaina kai töitä, vaikkei sekään ole enää tae mistään kotiinpaluusta).

Vaikka tällä viikolla on mennyt hyvin, kävin siellä oikeusaputoimistossa. Olin laskenut laskurin kanssa heidän sivuiltaan, että palvelu olisi minulle maksuton. Kun menin sinne, tuli luokseni todella työhönsä kyllästynyt nainen. Hän otti ylös tuloni ja menoni ja totesi samaan hengenvetoon, että kun kerran asutaan miehen kanssa vielä saman katon alla, niin menot menee puoliksi, eli niitä hyväksi luettuja menoja oli puolet vähemmän ja loppujen lopuksi joudun maksamaan tuosta palvelusta 30e/h ja 70e/ asia. Voi tsiisus, meinasin perua koko aikani siltä istumalta. Olin pettynyt myös vähän lakimiehen kanssa käytyyn keskusteluun. Hän ei esim. ollut ollenkaan sen kannalla, että hakisin yksinhuoltajuutta, vaikka kerroin,että mies on tehnyt selväksi että häntä ei eron sattuessa kiinnostaisi poikien tapaaminen ja ei todellakaan suostuisi mihinkään sovittuihin tapaamisiin. Vanhmepani taas ovat ehdottomasti sitä mieltä, että hakisin yksinhuoltajuutta. Tästä on joka tapauksessa tulossa likainen ero, miksi jättäisin niin tärkeän asian kuin lapset käsittelemättä vain sen takia, ettei tule lisää kitkaa. (näin se lakimies perusteli mielipidettään, ettei mieheni suuttuisi enempää!!)  Hän ehdotti, että voisin hakea nyt sitä harkinta-aikaa ja siitä tuli sellainen olo, että se voisi olla se toivottu herätys miehelle. Että hän vihdoin ymmärtäisi, että olen tosissani ja minä uskallan hakea eroa. Uskallan lähteä tästä helvetistä. (uskallanhan?) Minua jännitti tapaaminen niin paljon, että osa varmasti meni ohi korvien. Meinaan varata vielä yhden ajan ja samalla täytetään erohakemus. (jaiks)

Ensin ajattelin,etten kerro tapaamisesta miehelle mitään ja olinhan muutenkin päättänyt pitää matalaa profiilia. Tämä asia on kuitenkin niin paljon mielessä, että olen miehelle sitten pikkuhiljaa tässä loppuviikon aikana ja varsinkin tänään kertonut asioita (että minulla on asianajaja ja että olen katsonut kämppää minulle ja pojille, osituksesta vähän vinkannut). Mies on tänään vastannut niihin uhkailulla. Auton avaimet osaan nyt jo niin hyvin piilottaa vaihtuviin piiloihin, että hän totesi, ettei tarvitse niitä, koska hän meinaa myydä koko auton! "Että milläs sitten ajelet loppuajan?". Tosiaan pojista totesi sen, että elatusavut maksaa, mutta muuten ei ole heitä kiinnostunut tapaamaan, näitä "ylijäämiä". (tosiaan lapsettomuushoidoista ovat saaneet alkunsa, että tosi ylijäämät). Minullekin muutaman "kehun" soi, mutta itku tulee tietysti pojista. Miten joku voi olla noin kylmä? Kaksi viatonta ihmistä kärsii tunnevammaisen aikuisen takia. Ja tänään Caribiassa taas huomasi, että B on miehen suosikki. A niin haluaisi iskän syliin ja huomiota häneltä, mutta iskä ottaa aina (!) vaan B:n syliin ja antaa vain B:lle sitä vähäistä huomiota mitä ylipäänsä kykenee antamaan. Tästä olen huomauttanut miehelle ihan siitä asti, kuin pojat ovat olleet pieniä ja tänään vihdoin anopillekin asiasta sanoin. Mutta eipä tuo mitään uskalla miehelle sanoa.
 

Itkuksihan tämä taas meni. Heti kun mietin poikia ja heidän kohtelua, tulee itku. Rakastan heitä enemmän kuin mitään ja käyn läpi tämän tulevan helvetin heidän vuokseen. Joku päivä me olemme vapaita.