Tässä vähän taustaa:

Itse olen 26-vuotias nainen, joka on jo yläasteella tiennyt unelma-ammattinsa ja on viisi vuotta tehnyt unelmatyötään.

Mieheni on 34-vuotias oman alansa mestari. (tämä siis hänen suusta kuultu).

Olemme olleet yhdessä kahdeksan pitkää vuotta, joista naimisissa 6-vuotta.

Meillä on ihanat kaksospojat, joita kutsun tässä tekstissä A:ksi ja B:ksi.

Lisäksi mukana pyörii silloin tällöin miehen täydellistä täydellisempi tytär Siiri

Tämä blogi kertoo elämästäni narsistin puolisona ja siitä kuinka unelmoin uudesta alusta yksin lasten kanssa.

Kirjoitan paljon ihan arkisia asioita, joita lasten kanssa koetaan, mutta mukaan tulee myös meidän riidat, miehen haukkumiskohtaukset, mieleni avautumista kun tuntuu, etten jaksa tätä enää päivääkään. Nyt jo tuntuu, että mieleni on niin myrkytetty ja olen niin katkera, etten osaa sanoa mitään positiivista, mutta ehkä se positiivisuus tulee lapsieni myötä, kun kirjoitan heidän kuulumisiaan ja tempauksiaan.

Minua sitoo mieheeni lasten lisäksi tietty avioliitto, mutta myös asuntolaina ja myös toimeentulo; olen kaksi vuotta ollut kotona lasten kanssa ja kaikki säästöni ovat menneet tuona aikana. En siis pystyisi nyt muuttamaan pois, vaikka sitä kuinka haluaisin. (tai ainahan pystyy lähtemään, mutta tässä tilanteessa koen, ettei nopeat liikkeet ole hyvästä).
Työt minulla jatkuu nyt syksyllä ja vihdoin loppuu "sosiaalipummina" eläminen, niinkuin mieheni minua kauniisti kutsuu. Olen työssäkäyvä ihminen, joka maksaa itse laskunsa, en ole tottunut ottamaan muilta almuja. Siksikin tämä kaksi vuotta on ollut henkisesti raskasta.

Minä olen rakastanut miestäni hyvin paljon ja kauan. Jatkuva henkinen väkivalta on vasta tänä vuonna alkanut syömään rakkauttani ja nyt ollaan jo siinä kohtaa parisuhteessa, kun en enää jaksa yrittää yksin. En jaksa enää yrittää saada mieheni hyväksyntää, en jaksa enää yrittää pyytää anteeksi olemassaoloani, en jaksa enää yrittää pelastaa avioliittoamme muuttamalla omaa itseäni. Haluan pois, haluan saada huono olon pois, haluan saada tasapainon elämään, haluan saada minulle ja lapsilleni rauhallisen elämän. Ei enää jatkuvaa odotusta; milloin toinen tulee töistä (työnarkomaani), milloin toinen tulee rilluttelemasta, milloin toinen tulee järkiinsä. Haluan elämän!