Aloitetaan taas positiivisista asioista eli rakkaista lapsistani. A sai paljon kehuja tarhatädiltä, kun oli tänään joka kerta tehnyt pissan pottaan. Muutenkin oli ollut todella iloisella tuulella. Hyvä, koska hän jäi aamulla itkemään, kun jätin pojat tarhaan. Mentiin illalla vielä porukalla suihkuun ja molemmat pissasi tosi nätisti pottaan (ja vihdoin myös malttoivat kunnolla istua niissä). Tämä äiti on erittäin ylpeä pojistaan <3 B veti jo kolmannet iltaraivarit tällä viikolla. Hän on aina ollut kova isi-fani. Väkisin mietin, miten miehen poissaolo vaikuttaa poikiin.

Tosiaan. Mies on edelleen teillä tietämättömillä ja nyt ei vastaa enää edes tekstiviesteihin. Facebookissa on tänään julkaissut jotain, että tiedän herran kuitenkin olevan elossa.

Minulla oli tänään erittäin vaikea päivä töissä. Siihen ei liittynyt työasiat laisinkaan, vaan nimenomaan tämä kotitilanne. En pysty enää pidättämään itkua ollenkaan. Monta kertaa jouduin menemään vessaan itkemään ja tuntui ettei loppua näkynyt. Kotiin tullessamme, oli ihan ok fiilis (sai olla täällä neljän seinän takana piilossa). Kun pojat menivät nukkumaan, alkoi taas itku. Tämä perheen hajottaminen on minulle todella rankka asia. Vaikka mieheni on todella törkeä minua kohtaan, rakastan sitä ihanaa puolta erittäin paljon. Minua ahdistaa tämä tilanne hyvin paljon. Kaipaan niin paljon sen ihanan miehen halausta, kenen kanssa menin naimisiin. Kaipaan jopa koko perheen yhteisiä kauppareissuja, vaikka aina saakin jännätä, missä kohtaa pojat alkaa kiukutella. Tuntuu, että olen aivan pohjalla, rikki,loppu. Koko ajan tuntuu, että paniikkikohtaus on tuloillaan ja pelkään ,että saan jonkun hermoromahduksen tässä vielä ennen kuin kaikki on ohi. O