Huh, mikä viikko takana! Mies aloitti reissuhommat ja olen siis ollut yksin illat poikien kanssa. Töissä on myös ollut ihan hirveän kiire ja koska en vieläkään osaa kaikkea, otan kamalan stressin onnistumisesta. Toivottavasti ensi kuussa osaisin jo kaiken itsenäisesti ja keneltäkään ei tarvisi kysyä kertaakaan apua (in my dreams).

Pojilla on mennyt viime aikoina tosi hyvin; A vilkuttaa minulle kiltisti aamulla, kun jätän heidät tarhaan (b ei edes huomaa, että äiti lähtee), B on oppinut pukemaan saappaat oikein päin jalkaan ja molemmat nukkuu nyt kiltisti ainakin puoli kuuteen. Äiti on ylpeä ja kiitollinen pojistaan <3

Nokka vuotaa edelleen kummallakin ja öisin yskivät jonkin verran. Tätä on kestänyt ainakin kaksi viikkoa. Mahat ovat onneksi nyt vihdoin kunnossa, eli kiinteää tulee taas.

Nyt minulle on tarttunut tuo flunssa ja koko viikon olen niiskuttanut ja yskinyt töissä. Ei se onneksi ole energiaa sen enempää vienyt, niin en jaksa masentua pikku flunssan takia.

Tänään lähdin töistä jo klo12, kun minulla oli hammaslääkäri. Pelon sekaisin tuntein menin kuulemaan tuomiotani reikiintyneistä hampaistani ja olin valmis kuuntelemaan saarnan hampaan kiilteestä ja jopa siitä, kuinka viisaudenhampaat pitäisi vihdoin poistaa. Olenhan ollut kaksi vuotta kotona ja syönyt erittäin epäterveellisesti ja olen kolan suurkuluttaja. Olin ihan ihmeissäni, kun kävelin jo puolen tunnin jälkeen ulos hoitohuoneesta. Ei yhtään reikää ja vähän hammaskiveä poistettiin. Piristi päivää todella paljon. Onnistun sentään jossain asiassa, kuten hampaiden hoidossa  :)

Nyt olen pari tuntia ollut ihan yksikseni kotona, en viitsinyt hakea poikia aikaisemmin tarhasta, vaan päätin nauttia hetken omasta ajasta ja katsoa boksista tallennuksia.

Huomenna pojat menevät pitkästä aikaa äitini luokse yökylään ja mies tulee kotiin (jopa kahdeksi yöksi). Mies jo kyseli mitä tekisimme. Ei ollut tarkoitus olla tylsä, mutta minulla on oikeasti mielessä vaan lepääminen ja syöminen. Kyllä yksinhuoltajan arki on rankkaa ja tämä on vielä rankempaa, kun eletään edelleen "keskellä tilannetta". Eli ollaan kuitenkin viikon aikana viestitelty miehen kanssa ja tapeltukin. Mistäpä muusta kuin erosta. Haluaisin niin jo muuttaa pois täältä!

Haluaisin huomenna rauhassa puhua miehen kanssa asiallisesti erosta, mutta tiedän jo valmiiksi millainen sota siitä syttyy, niin se saa minut vaikenemaan ja sitten mies luulee virheellisesti, että kaikki olisi hyvin. Arhg! MIten toisen päähän taotaan järki?

Noniin, kello on jo neljä, nyt voisi kipaista hakemassa poitsut kotiin. Pääsevät sentään melkein tunti aiemmin kotiin kuin normaalisti. :)