Viime kuulumisista on kauan ja paljon on viime kerrasta sattunut.

Meillä oli viime viikko ihana. Myös viikonloppu meni loistavasti. Se on enää kaunis muisto. Alamäki oikeastaan alkoi jo sunnuntaina illalla. Mies poti krapulaa ja varmaan osittain sen takia alkoi illalla yhtäkkiä soittamaan suutaan ja jo puolen tunnin sisällä selvisi, että hän on esittänyt mielikseni koko viikon.

Maanantaina töistä tullessani alettiin riisumaan todella kuraisia vaatteita poikien päältä. Mies ehdotti, että mennään riisumaan pojat ulos. Sanoin ettei se käy, kun ulkona on kylmä ja pojat ovat vielä tosi nuhaisia. Mies suuttui ja jätti minut yksin riisumaan poikia. En muista kaikkea tuosta illasta. Mies heitteli sänkymme peittoja ja patjoja lattialle. Jossain vaiheessa riita kärjistyi siihen, että mies yritti kuristaa minua ja löi avokämmenellä takaraivoon. Lisäksi hän repi paidastani niin, että se repesi kainalosta.Hän uhkasi saksia loput vaatteeni seuraavana päivänä, kun olen töissä. Minä yritin puolustautua ja tästä muistona, miehellä on kynnenjäljet kämmensyrjässä. (en ole nähnyt hänen käsiään tapahtuman jäljiltä, joten en tiedä onko pahatkin vauriot).  Pojat eivät olleet vaarassa, kun olivat katsomassa pikku kakkosta.

Olin jo pukemassa ulkovaatteita ja lähtemässä poikien kanssa turvaan, kun mies meni tästä niin paniikkiin, että uhkasi käydä vetämässä akkukaapelit irti ja lähti siis ovesta ulos. Punnitsin hetken vaihtoehtojani eteisessä, kun päädyin riisumaan ulkovaatteet ja jäämään kotiin, koska tilanne oli ohi ja mies pakeni takkahuoneeseen. Soitin anopille ja kerroin välikohtauksesta, myös omasta osuudestani. Hän sanoi, että voidaan koska vaan poikien kanssa mennä heille turvaan.

Lähetin jo maanantaina illalla viestin työkaverilleni, joka aika hyvin on perillä asioistamme , että kehtaanko hakea sairauslomaa. Tiistaina kun pääsin töihin, tuntui etten saa happea. Sain aika rajun paniikkikohtauksen ja menin vessaan itkemään. Rintaa puristi ja itkusta ei tullut loppua. Työkaverini tuli varamaan minulle lääkäriaikaa ja sormeni vain tärisivät. Pääsin aika äkkiä lääkäriin ja odotushuoneessa en pystynyt kuin itkemään. En pystynyt ollenkaan kontrolloimaan kyyneleitä. Kun pääsin lääkärin huoneeseen istumaan, itku vaan yltyi ja jotenkin sain selitettyä pääpiirteittäin tilanteestamme. Lääkäri määräsi viikon sairauslomaa ja ajan työterveyspsykologille.

Minun ei ollut helppo jäädä sairauslomalle. Rakastan työtäni yli kaiken ja nämä ekat kuukaudet töihinpaluun jälkeen eivät ole olleet helppoja poikien ja minun sairastelujen takia. Välillä tuntuu,etten ole ollut yhtään kokonaista viikkoa töissä. Poden siitä huonoa omatuntoa, vaikken tahallaan olekaan ollut pois.

Nämä sairauslomapäivät eivät ole olleet helppoja, koska tietysti miehellä nyt on työtaukoa ja hän on ollut kotona. Luojan kiitos hän on viettänyt illat takkahuoneessa, niin edes iltaisin saan omaa rauhaa. Olen myös nukkunut tämän viikon vierashuoneessa ja meinaan siellä nukkua nyt toistaiseksi, ehkä lopullisesti.

Maria on taas ollut korvaamaton ystävä. Hän jaksaa huolehtia jaksamisestani ja hänelle saan koska vaan avautua ja lähettää viestiä/soittaa. Ilman häntä olisin jo varmaan saanut hermoromahduksen.

Mies ei ole ollenkaan kiinnostunut pojistaan. Mikä oiva tapa kostaa minulle, on pysytellä poissa ja jättää kaikki minulle. Pojat olivat askarrelleet todella ihanat isänpäiväkortit, muttei ole mitään varmuutta, meinaako isä olla sunnuntaina paikalla. Meille on kutsuttu molempien perheet ja tänään kävin ostamassa ruoat. Mies on sanonut, ettei osallistu, koska olen nyt kertonut molempien vanhemmille erosta ja "sepittänyt omiani", niin hän ei viitsi tulla sinne muiden syytettäväksi. Entä pojat? Entä Siiri?

Tekee niin pahaa, kun A toistaa jatkuvasti pappa pappa, mutta iskää ei näy missään. Tänään oli taas päivä, kun miestä ei ole näkynyt ollenkaan. Itken poikieni takia, en itseni.

Olen niin väsynyt,niin loppu. Odotan, että herään tästä unesta ja tämä painajainen olisi ohi. Kun vaan saataisiin tämä talo myyyntiin ja minä pääsisin poikien kanssa muuttamaan pois. Olisi vain minun ja poikien elämä elettävänä, meidän säännöillä. Onhan tuo päivä vielä tulossa?